Onkiminen
onkisaaliin optimointi
Onkiminen, tuo niin väärinymmärretty urheilumuoto. Laji, joka tuo ihmismielen häilyvyyden niin kauniisti esille.
Laji joka yhdistää ja lähentää meitä luonnonystäviä. Ja sit on kans kiva leikkii madoil :) Onkimiseen tarvittavat
varusteet ovat hyvin yksinkertaiset. Halvimmillaan hyvän onkilaitteen saa jo pelkästä siimarullasta, painosta,
koukusta ja kohosta. Ihan toimiva systeemi, kokeiltu on. Jotkut suosivat puusta tehtyjä ns. aitoja onkivapoja,
mutta paras vaihtoehto vavaksi on kuitenkin 4-6-metrinen lasikuituinen teleskooppivapa. Halvimmillaan 4-metrisen
saa jo parilla eurolla, mutta kauemmas ja syvemmälle ulottuva 6-metrinen maksaa jo noin 10 euroa. Vapaa
hankittaessa kannattaa kiinnittää huomiota sen joustavuuteen ja tuntoherkkyyteen. Myös keveys ja pituus ovat
tärkeitä ominaisuuksia.
Optimaalinen onkilaite
Koska allekirjoittanut ei ole allekirjoittaneilta
vesiltä saanut keskikokoista lahnaa suurempaa kalaa mato-ongella,
ei hän ohjeistuksessaan korosta siiman kestävyyden tärkeyttä
kovinkaan paljoa. Aito kalamies kuitenkin laittaa onkeensa aina mahdollisimman
ohutta mutta samalla tarpeeksi kestävää siimaa odotetun
saaliin kokoa silmälläpitäen. Kohomallilta kannattaa
hakea keveyttä riittävän herkkyyden saavuttamiseksi.
Väreissä suositaan yleensä kirkkaita neonvärejä.
Päivisin kirkkaan oranssi erottuu ehkä väreistä
parhaiten, sillä neonkeltainen saattaa kadota helposti näkyvistä
kirkkaassa auringonvalossa. Öisin voimasuhteet ovat päinvastaiset.
Koukun koko ja malli kannattaa valita saaliin mukaan. Kalastettaessa esimerkiksi särkiä rapumertoihin syötiksi
täytyy koukun olla tarpeeksi pieni mahtuakseen särjen pieneen suuhun. Särjellä on suun sivuissa pehmeätä kudosta
mihin pehmeämpikin koukku jää herkästi kiinni, mutta ahvenen suu aivan eri kovuusastetta. Tätä hyvää ruokakalaa
kalastettaessa täytyy koukkujen olla tarpeeksi teräviä ja ylimääräiset hakaset koukun varressa ovat suositeltavia.
Lahnan suu on melko pehmeä särjen tapaan, mutta sekä suulla, että kalalla on enemmän kokoa. Lahna on yllättävän
raju ja voimakas kala ottaen huomioon sen leppoisan olemuksen. Sille kannattaa tarjota jopa kolmihaaraista koukkua.
Useampihaaraisissa koukuissa on haittapuolena niiden suuri koko ja vedessä roikotettaessa niiden epäedullinen
asento. Paras ottisuunta kolmihaaraiselle koukulle on nimittäin sen takana. Onkiessa tämä puoli jää koukun alapuolelle.
Ongen kohon tasapainottaminen on tärkeä osa toimivan ongen rakentamista. Kyljellään olevasta kohosta on nimittäin
vaikea erottaa oikeaa tärppiä aaltohuojunnasta. Painojen tarkoituksena on pitää koho suorassa ja laskea kevyt
koukku tarpeeksi syvälle veteen. Oikein viritetty koho on tyynellä säällä täysin pystysuorassa. Koho tasapainotetaan
lisäämällä tarpeen mukaan lyijypainoja koukun ja kohon väliin siimaan. Lyijypainoja myydään monen kokoisina ja
painoisina. Siimaan voidaan joko puristaa kiinni yksi suuri paino tai useampia pieniä. Yhdessä suuressa painossa
on se hyvä puoli että se paino sijaitsee vain yhdessä kohdassa siimaa, ja loppuosa siimasta on kaloille näkymätön.
Useissa pienissä painoissa hyöty on siinä että kalat eivät sameassa vedessä välttämättä kiinnitä huomiota pieniin
möntteihin siimassa, ja koko siima on niille näkymätön. Kyse on kuitenkin mielipideasiasta. Tasapainotus kannattaa
tehdä joko tyynellä säällä tai vaikka sadevesiämpärissä koukun ja kohon kiinnittämisen jälkeen. Kuten pilkkimisessäkin,
on kalastussyvyydellä suuri merkitys kalansaantiin. Kohon sijaintia siimassa kannattaa siis muutella huonon syönnin aikana.
Syötit
Syötteinä parhaimpia ovat kastemadot. Ne ovat tarpeeksi paksuja ja rauhallisia. Toinen, raidallinen matolaji niin
kutsutut onkilierot ovat laihempia ja suhtautuvat hyvin kielteisesti koukkuun asettamiseen (kumma…). Myös vedestä ja
jauhosta tehty sitkeä taikina soveltuu kalastukseen matojen puutteessa. Monet ovat kertoneet kalan silmilläkin tulevan
hyvin kalaa, mutta itselläni ei ole ollut onnea sen suhteen. Jotkut kalat kuitenkin syövät kaikkea mitä eteen sattuu.
Kannattaa siis kokeilla kaikkea irtoavaa kinkkusiivusta kuolleeseen lintuun (Jos löytyy valmiiksi kalmattuna.) Myös
kullatut koukut kelpaavat joillekin kaloille. Syötti asetetaan koukkuun siten, että koukkua ei joko näy lainkaan, tai
sitten ainakin sen kärki on piilossa.
Heittäminen
Ongella heittäminen on monimutkaisempaa (ei Jordokselle, tiätty!) kuin monet luulevat. Tarkoitus olisi saada koukku +
kaverit joko keskelle kalaparvea, tai sitten niin kauas vavan kärjestä kuin siima vain sallii, ja ilman pärskeitä.
Monilla aloittelijoilla näkyy olevan tapana viedä vavan kärki selkänsä taakse ja sieltä riuhtaista koko setti hyökyaallon
seuraamana veteen. Kovalla tuulella kalastettaessa tämä saattaa olla ainoita toimivia tekniikoita, mutta tyynellä säällä
kannattaa soveltaa muita tekniikoita. Rauhallisimpia tekniikoita on viedä vapa sivulle, odottaa että siima tulee perässä
ja rauhoittuu ja sen jälkeen viedä (=työntää, ei heittää) vapa pitkälle eteensä. Tällöin siima seuraa rauhallisesti
perässä ja laskeutuu kevyesti koukku edellä veteen eikä pärskähdyksiä ilmaannu.
Itse kalastus
Nyt seuraa onkimisen hektisin vaihe. Odotus. Jos on
valinnut onkipaikkansa ja aikansa oikein, ei yleensä tarvitse kauaa
odotella. Kun kala on viimein kiinnostunut syötistäsi, se
usein maistelee sitä aluksi, eikä tarraa heti kiinni. Kalamiehen
ei auta tässä vaiheessa kun vain odotella ja pureksia kynsiään.
Nielaistuaan koukun kala vetää kohon voimiensa mukaan joko
kokonaan tai vain osittain pinnan alle ja tällöin tulee kalastajan
aika toimia. Suoritetaan pieni vastanykäys (ei leukaperien löysyttämisliikettä)
jolla varmistetaan koukun kiinni pysyminen. Sitten vain väsytetään
tai vedetään kala brutaalisti ylös vedestä ja rantaan,
toiminta suhteutetaan kalan koon ja kalastajan miehisyyden mukaan (Jordos
repii kalan kuin kalan ensiksi ilmaan ja hyppää sen jälkeen
Tarzanina perään ja kuristaa ruokakaloiksi kelpaavat öljytyillä
lihaksillaan puristaen).
Parhaimpia onkimisaikoja syöttikaloja hakeville ovat tyynet ja lämpimät kesäillat, jolloin veden pinnalla lentelee kalojen
ravintonaan käyttämiä hyönteisiä. Parven useimmiten havaitsee kalojen ruokaillessaan aiheuttamien molskahdusten perusteella.
- Velu -